Ohjaaja hoitorinkiin, Humana Lapsiperhepalvelut
Etsimme ohjaajaa sijaiseksi monivammaisten lasten ja nuorten hoitopalveluita tuottavaan tiimiimme Joensuuhun
Lapsiperheille suunnatuilla ennaltaehkäisevillä avopalveluilla on kasvava kysyntä. Humana tarjoaa laadukkaita avopalveluja valtakunnallisesti, kattavasti ja saavutettavasti.
Humana Lapsiperhepalvelut
Humana Lapsiperhepalvelut tarjoaa kotiin vietävää hoitopalvelua monivammaisille lapsille ja nuorille. Työtä tehdään asiakkaiden kodeissa yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan.
Humanan Avopalveluiden tarjontaa on vahvistettu Humana Lapsiperhepalveluiden toiminnalla, jonka painopisteenä toimii ennaltaehkäisevät ja itseohjautuvat palvelut. Eettiset toimintatavat ovat meille Humanassa äärimmäisen tärkeitä ja visiomme on: jokaisella on oikeus hyvään elämään.
Mitä työ pitää sisällään?
Työvuorosi ohjaajana monivammaisten lasten ja nuorten kanssa sisältää asiakkaasta ja vuorosta riippuen: hoidollista työtä, yhteistä puuhailua, unen valvomista ja vierellä olemista. Korostamme aktiivista yhteistyötä perheiden kanssa. Koko vuoron ajan hoidettavana on vain yksi asiakaslapsi tai -nuori. Työ on itsenäistä, mutta sinulla on vahva tiimin ja tiiminjohtajan sekä perheiden tuki taustalla. Nyt etsimme pääsääntöisesti nuoren naisen hoitorinkiin keikkalaisia, mutta sinulla on mahdollisuus keikkailla myös muissa asiakasperheissämme.
Meillä voit työskennellä oman elämäntilaanteesi mukaan keikkalaisena, osa- ja kokoaikaisille työntekijöille on myös mahdollisesti töitä tarjolla. Työssä liikutaan pääsääntöisesti autolla, sillä asiakasperheemme sijaitsevat Joensuussa, Kontiolahdella ja Liperissä.
Voit lukea lisää Humanassa työskentelystä ja hyvinvaikuttajistamme täältä.
Mitä me voimme tarjota sinulle?
Pääset mukaan joukkoomme, jossa arvostamme energistä työotetta, iloa, ystävällisyyttä ja aitoa halua tehdä vaikuttavaa työtä lasten ja perheiden parissa. Alueemme työntekijät ovat tyytyväisiä erityisesti mahdollisuudesta vaikuttaa omaan työhönsä, saamaansa tiiminjohtajien ja muun tiimin tukeen sekä yhteiseen virkistystoimintaan. Olemme ylpeitä arvoistamme: sitoutuminen, vastuullisuus sekä kohtaaminen ja ilo.
Minkälaista työkaveria haemme?
Edellytämme lähihoitajan perustutkintoa. Lisäksi eduksi on, jos sinulla on työkokemusta monivammaisten tai sairaiden lasten kanssa työskentelystä. Ajokortti ja oman auton käyttö on suotavaa.
Tässä työssä onnistut, jos sinulla on joustava ja itsenäinen työote sekä positiivinen asenne uusia tilanteita kohtaan. Työn arjessa korostuu myös tarve loistaville vuorovaikutustaidoille. Teemme töitä joustavasti asiakkaiden tarpeiden mukaisesti kaikkina vuorokauden aikoina. Tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.
Kiinnostuitko? Nyt haluamme kuulla sinusta!
Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 30.9.2023. Haastattelemme hakijoita jo hakuajan puitteissa, ja valinta tehdään heti sopivan henkilön löydyttyä. Työt alkaa sopimuksen mukaan.
Lisätietoja tehtävästä antaa tiiminjohtaja Tanja Hyytiä p. 050 502 8046, tanja.hyytia@humana.fi tai toiminnanjohtaja Tiia Hassinen, p. 050 514 6867 tai tiia.hassinen@humana.fi.
Huomioithan, että emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse. Jätäthän oman hakemuksesi suoraan hakulinkkimme kautta.
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 3 600. Autamme ja tuemme 7 500 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
- Uramahdollisuus
- Lähihoitajat
- Rooli
- Työ lasten ja nuorten parissa
- Sijainnit
- Joensuu, Lapsiperhepalvelut
Joensuu, Lapsiperhepalvelut
Tarjoamamme edut
-
Liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuurietu
Vuosittainen 400 euron liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuurietu vakituiselle henkilöstöllemme.
-
Ammatillisen osaamisen kehittäminen
Ammatillisen osaamisen kehittäminen Humanan sisäisissä ja ulkoisissa koulutuksissa.
-
Kattava työterveyshuolto
Lakisääteistä kattavampi työterveyshuolto yksityiseltä palveluntarjoajalta.
-
Hyödynnä omaa persoonaasi
Meillä olet tervetullut hyödyntämään uniikkia persoonaasi ja vahvuuksiasi.
-
Moderni johtaminen
Panostamme moderniin johtamiseen ja hyvään esihenkilötyöhön. Koulutamme esihenkilöitämme mm. pitkän esihenkilövalmennuksen tuella.
Miksi Humana?
Visiomme mukaan jokaisella on oikeus hyvään elämään. Meillä tämä tarkoittaa niin asiakkaiden kuin työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä työ- ja vapaa-ajan tasapainoa. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia laajoilla eduillamme, kuten tarjoamalla liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (400 €/vuosi) ja GoByBike-pyöräedun työntekijöidemme käyttöön sekä laajan yksityisen työterveyshuollon.
Uudistamme rohkeasti
Meillä olet tervetullut hyödyntämään uniikkia persoonaasi ja vahvuuksiasi. Uskomme että menestyksen salaisuus piilee yhteistyössä ja olemme ilolla tukemassa ammattitaitosi kasvamista. Koulutamme henkilöstöämme kattavasti. Toivomme, että viihdyt kanssamme pitkään.
Moderni johtaminen
Panostamme moderniin johtamiseen ja hyvään esihenkilötyöhön. Koulutamme esihenkilöitämme muun muassa pitkän esihenkilövalmennuksen tuella. Kehitämme aktiivisesti uusia, vaikuttavampia toimintamalleja. Olemme hyvinvaikuttajia!
Humana yrityksenä
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään – ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Haluatko sinäkin, että jäämme toistemme mieleen? Verkostoitu kanssamme – olemme mahdollisesti yhteydessä kiinnostavista työpaikoista myöhemmin. Voit myös seurata avoimia työpaikkojamme aktiivisesti urasivuiltamme.
Ohjaaja hoitorinkiin, Humana Lapsiperhepalvelut
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Humana?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.