Esihenkilönä Humanalla
”Yksikönjohtajalla on vapautta vaikuttaa siihen, miten työtä tehdään omalla persoonalla ja omalla kokemuksella. Sitä ei raamiteta liian ahtaaksi, ja Humanan arvot ovat sellaiset, joihin on helppo sitoutua.”
Kun Sanna Tallgren valmistui lähihoitajaksi, aloitti hän heti työskentelyn haastavassa sijaishuollon yksikössä. Yli 20 vuoden ajan lastensuojelussa työskennellyt Sanna aloitti Humanassa Namikan Pienryhmäkodin yksikönjohtajana keväällä 2021.
Aktiivinen, oma-aloitteinen ja rohkea luonne vei kuitenkin yrittäjäksi, ja Sanna pyöritti 12 vuoden ajan omaa lastensuojeluyritystä valmistuen samalla sosionomiksi.
”Olen pohjimmiltani humanisti ja haluan auttaa yksilöitä. Pidän haasteista ja sosiaalisesta työstä sekä työn vuorovaikutteisuudesta. Vuorovaikutuksen voima on ihan valtava, ja olen kiinnostunut, mitä kaikkea sen avulla voidaankaan saada aikaan”, Sanna kertoo.
Yksikönjohtajan työ sopii Sannalle, joka on persoonaltaan nopea ja innostuva.
”Yrittäjätaustani takia yksikönjohtajan tehtävässä kiehtoo mahdollisuus olla taloudellisessa vastuussa. Humanalla yksikönjohtajan työ on itsenäistä ja tässä työssä pääsee johtamaan kokonaisuutta – kuten yrittäjänäkin. Jaksan aina innostua nuorista asiakkaistamme ja lähiesihenkilön roolissa myös tukea työyhteisöä ja auttaa heitä onnistumaan, mutta toisaalta saan myös itse olla osa työryhmää. Pidän siitä, että olen niin lähellä asiakasrajapintaa enkä vain hallinnollinen esihenkilö”, Sanna kertoo.
Sanna on viihtynyt töissä Humanassa, koska työssä voi hyödyntää omaa osaamista ja vahvuuksia.
”Koen, että Humana on tosi inhimillinen yhtiö. Arvomme vastuullisuus, sitoutuminen, kohtaaminen ja ilo näkyvät arjessani. Koen myös, että saan hyödyntää laajamittaisesti omaa osaamistani. Esimerkiksi olen tänään saanut työstää koulutuskokonaisuutta nuorten ja lasten kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta. Se on taito, jota voi harjoittaa. Uskon jatkuvaan oppimiseen ja opiskelenkin tällä hetkellä työn ohella, koska haluan oppia ja saan käyttää työssä vahvuuksiani”, Sanna kertoo.
Sanna Tallgren toimii yksikönjohtajana Lahdessa sijaitsevassa Namikan Pienryhmäkodissa, joka koostuu kahden erilaisen yksikön palveluista huostaanotetuille tai avohuollon tukitoimin sijoitetuille 12–17-vuotiaille nuorille. Namika 1 on erityisyksikkö, joka tarjoaa sijoitetuille nuorille fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallisen kasvuympäristön.