Perheohjaajana Humanalla
Jenna Laitio on työskentelee ohjaajana Humanan avopalveluissa. Perheiden ja yksilöasiakkaiden kanssa työskennellessään Laitio nauttii erityisesti siitä, että pääsee näkemään työnsä tuloksia – kuinka palvelua käyttävän asiakkaan tilanne muuttuu paremmaksi.
”Itselle palkitsevimpia hetkiä ovat ne, kun saavutetaan asiakkaan kanssa jotain, missä on ollut haasteita”, Laitio kuvailee.
Laitiolla on monipuolisesti kokemusta sosiaalialan töistä. Ennen työskentelyä avohuollon palveluissa hän on toiminut muun muassa koulunkäyntiavustajana, henkilökohtaisena avustajana päiväkodissa sekä ohjaajana sijaishuollossa.
”Sijaishuollossa opin aika paljon sosiaalialasta ja millaista se työ on, mutta toisaalta aika yksipuolisen näkökulman. Sijaishuollossa ei ole niin se perhe keskiössä. Minusta alkoi tuntua, että haluaisin tehdä enemmän ennaltaehkäisevää työtä perheiden kanssa”, Laitio kertoo.
Työ saa näyttää tekijältään
Valmistuttuaan aiempien tutkintojensa lisäksi sosionomiksi Jenna Laitio näki ilmoituksen avoimesta työpaikasta Humanan avopalveluissa.
”Tuli sellainen olo, että minut halutaan töihin.”
Laitio mainitsee avopalveluissa työskentelyn hyviksi puoliksi vapauden suunnitella ja aikatauluttaa omat työpäivänsä sekä mahdollisuuden hyödyntää työssä omia vahvuuksiaan.
”Suunnittelen omat työajat minun omien menojen ympärille. Vapaa-ajan palautumiselle jää hyvin aikaa. Itsellä se tarkoittaa liikuntaa ja kuntosalia lähinnä”, Laitio toteaa.
Työn suunnittelun vapaus helpottaa arkea myös koiranomistajan näkökulmasta.
”Työssä saan käyttää omia vahvuuksiani. Luonto ja liikunta on sellaisia, mistä itse tykkään. Minulla on kaksi koiraa, joista toista pidän mukana joidenkin asiakkaiden kanssa. Nyt 6-vuotias labradorinnoutaja Nasu aloitti työuransa jo 7-viikkoisena.”
Johtamistapa luo työilmapiirin
Aluksi työn itsenäisyys tuntui Laitiosta oudolta. Työkavereita näki asiakaskäyntien lomassa yllättävän harvoin. Tähän tottui kuitenkin nopeasti, kun huomasi, että tarvittaessa yhteyden saa helposti.
”Aina on ollut se työyhteisön tuki saatavilla.”
Humanan avopalveluiden Keski-Uudenmaan tiimeissä henkilöstön vaihtuvuus on ollut pientä ja työviihtyvyys hyvää.
”Minä näen, että tosi iso osa työyhteisön viihtyvyyttä on johtamistyö. Kun on hyvä tiiminjohtaja, niin kyllä siellä viihtyy. Tulee vaikutelma, että kaikki ovat aidosti kiinnostuneita siitä, että työntekijät viihtyvät ja on avoin ilmapiiri”, Jenna Laitio pohtii.
Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen eivät kuitenkaan ole vain yhden ihmisen harteilla, vaan jokainen työyhteisön jäsen tuo siihen oman panoksensa.
”Vaikka itsekin vielä joitain asioita harjoittelee, on ympärillä sellainen kannustava ja tsemppaava työyhteisö. Ei lytätä, vaikka joku asia ei menisi heti hyvin, vaan sanotaan, että ”hei, se onnistuu seuraavalla kerralla””, Laitio kuvailee Keski-Uudenmaan avopalveluiden tiimejä.
Avoimet työpaikat
-
Sairaanhoitaja, Hoivakoti Joutsenkulma
Sairaanhoitajat · Varkaus, Hoivakoti Joutsenkulma
-
Lähihoitaja, Hoivakoti Joutsenkulma
Lähihoitajat · Varkaus, Hoivakoti Joutsenkulma
-
Ohjaaja (AMK), Lastensuojeluyksikkö Vaahterakangas
Sosionomit · Iisalmi, Pienkoti Aura
-
Sairaanhoitaja, Palvelukoti Tupala
Sairaanhoitajat · Mikkeli, Kotikylä Tupala
-
Palveluvastaava, Palvelukoti Tupala
Esihenkilö- ja johtotehtävät · Mikkeli, Kotikylä Tupala
-
Lähihoitaja, Palvelukoti Sammonkoti
Lähihoitajat · Jyväskylä, Kotikylä Sammonkoti
-
Ohjaaja (80% työajalla), Matarin nuorisokoti
Lähihoitajat · Vantaa, Matarin nuorisokoti
-
Handledare, Ungdomspsykiatrisk boendehemmet Puro
Lähihoitajat · Lillkyro, Ungdomspsykiatriska boendehemmet Puro, Vähäkyrö, Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro
-
Ohjaaja, Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro
Lähihoitajat · Vähäkyrö, Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro, Lillkyro, Ungdomspsykiatriska boendehemmet Puro