Perhekuntoutusohjaaja (määräaikainen), Niittypolun perhekuntoutusyksikkö
Niittypolun tiimissä ottaisimme mielellään vastaan uusia työkavereita, joilla on intoa ja taitoa työskennellä kanssamme perheiden parissa!
Hei lastensuojelun ammattilainen, etsimme sijaisia perhekuntoutusohjaajiksi Nummelaan Niittypolun perhekuntoutusyksikköön!
Millaista työtä me teemme?
Tehtävät ovat kokoaikaisia ja määräaikaisia. Etsimme yhtä sijaista perhevapaan sijaisuuteen 11.1.2026 saakka sekä sijaisia kesän ajaksi. Työtä tehdään kahdessa vuorossa. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Käytössä on autonominen työvuorosuunnittelu, jonka vuoksi pystyt itse hyvin vaikuttamaan työvuorojen asettumiseen.
Työtehtäviisi kuuluu perhekuntoutukseen sijoitettujen perheiden kanssa työskentely yhdessä tiimin kanssa. Toimintamme on vahvasti tavoitteellista, kuntouttavaa ja selkeästi muutokseen tähtäävää työtä. Osallistut työn toteuttamiseen, lasten tilanteen arvioimiseen sekä toimit asiakkaiden tukena arjessa ja mahdollistat heidän toimijuuttaan ja osallisuuttaan muutostyöskentelyssä. Työskentelyssä ja kuntoutuksen sisällön suunnittelussa otetaan huomioon asiakkaiden yksilölliset tilanteet ja tavoitteet. Työ on monipuolista ja haastavaa asiantuntijatyötä, jota toteutetaan yhdessä oman tiimin kanssa, omalla persoonalla, omia vahvuuksia hyödyntäen.
Niittypolku on kuusipaikkainen, ympärivuorokautinen perhekuntoutusyksikkö Vihdin Nummelassa. Asiakaskuntamme koostuu 0–17 vuotiaista lapsista sekä heidän perheistään. Niittypolussa toteutetaan suunnitelmallista, tavoitteellista ja terapeuttista laitosmuotoista perhekuntoutusta. Niittypolun työskentely perustuu sekä arvioivaan että kuntouttavaan työskentelyyn koko perheen kanssa.
Tiimissämme työskentelee sosiaalityöntekijä, perheterapeutti, ratsastusterapeutti sekä joukko eri koulutustaustan omaavia perheohjaajia. Työskentelemme tiiviisti työryhmänä perheiden ja lasten hyväksi yhdessä asiakasperheidemme kanssa.
Lue lisää Humanassa työskentelystä täältä!
Tarjoamme sinulle
- Vahvan ja ammattitaitoisen työtiimin
- Esimiehen läsnäolon ja tuen jokapäiväisessä työssä
- Työnohjauksen
- Vapautta työn suunnitteluun ja kehittämiseen
- Koemme Humanassa erittäin tärkeänä tukea henkilöstömme kehittymistä ja uramahdollisuuksia. Omien kattavien sisäisten kouluttautumismahdollisuuksiemme lisäksi voimme neuvotella palkallisista koulutusvapaista sekä työnantajan osallistumisesta koulutuksesi kustannuksiin. Osaamisemme vahvistaminen on meidän kaikkien etu!
- Humanan työntekijänä olet oikeutettu kattavaan työterveyshuoltoon.
- Epassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu on Humanassa 400 euroa vuodessa (työaikaehdon täyttyessä). Tällä edulla hankit helposti teatteriliput ja kuntosalikortit, tai piipahdat vaikkapa suuhygienistillä!
- Humanasta saat itsellesi arvovastuullisen työnantajan. Uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme hyvinvaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. Olemme ylpeitä arvoistamme: sitoutuminen, vastuullisuus sekä kohtaaminen ja ilo.
Lue lisää Humanan eduista täältä!
Mitä odotamme sinulta
Odotamme sinulta sosiaali- tai terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa, kuten sosionomi, sairaanhoitaja tai yhteisöpedagogi. Lisäksi edellytämme ajokorttia.
Työssä menestyminen vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja ja kokemusta erilaisten perheiden kanssa työskentelystä sekä asiallista asennetta.
Katsomme eduksi aiemman kokemuksen lastensuojelutyöstä, väkivaltaosaamis-koulutuksen, nepsy-koulutuksen, vammaistyön kokemuksen tai mielenterveys- ja päihdeosaamisen.
Menestyt työssäsi, jos olet rohkea, sitoutunut ja ammatillinen. Arvostamme sekä kykyä itsenäiseen, tavoitteelliseen työskentelyyn että kykyä työskennellä osana tiimiä, jossa henkilöstöllä on erilaisia työhön sisältyviä rooleja. Reipas ja ratkaisukeskeinen työote auttaa sinua vauhdikkaassa työssä, jossa mikään työpäivä ei ole samanlainen. Ongelmien sijaan näet mahdollisuuksia ja olet valmis tekemään sinnikkäästi työtä muutosten saavuttamiseksi.
Tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.
Seuraavaksi haluaisimme kuulla sinusta!
Tartu tilaisuuteen ja lähetä hakemuksesi viimeistään 8.6.2024. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
Huomaathan, ettemme huomioi sähköpostitse tulleita hakemuksia. Laitathan siis hakemuksen rekrytointijärjestelmämme kautta.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönpäällikkö Emma Weckström
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 2 700. Autamme ja tuemme 7 000 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
- Uramahdollisuus
- Sosionomit
- Rooli
- Työ lapsiperheiden parissa
- Sijainnit
- Nummela, Perhekuntoutus Niittypolku
Nummela, Perhekuntoutus Niittypolku
Miksi Humana?
Visiomme mukaan jokaisella on oikeus hyvään elämään. Meillä tämä tarkoittaa niin asiakkaiden kuin työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä työ- ja vapaa-ajan tasapainoa. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia laajoilla eduillamme, kuten tarjoamalla liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (400 €/vuosi) ja GoByBike-pyöräedun työntekijöidemme käyttöön sekä laajan yksityisen työterveyshuollon. Lue lisää eduistamme täältä.
Uudistamme rohkeasti
Meillä olet tervetullut hyödyntämään uniikkia persoonaasi ja vahvuuksiasi. Uskomme että menestyksen salaisuus piilee yhteistyössä ja olemme ilolla tukemassa ammattitaitosi kasvamista. Koulutamme henkilöstöämme kattavasti. Toivomme, että viihdyt kanssamme pitkään.
Moderni johtaminen
Panostamme moderniin johtamiseen ja hyvään esihenkilötyöhön. Koulutamme esihenkilöitämme muun muassa pitkän esihenkilövalmennuksen tuella. Kehitämme aktiivisesti uusia, vaikuttavampia toimintamalleja. Olemme hyvinvaikuttajia!
Humana yrityksenä
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään – ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Haluatko sinäkin, että jäämme toistemme mieleen? Verkostoitu kanssamme – olemme mahdollisesti yhteydessä kiinnostavista työpaikoista myöhemmin. Voit myös seurata avoimia työpaikkojamme aktiivisesti urasivuiltamme.
Perhekuntoutusohjaaja (määräaikainen), Niittypolun perhekuntoutusyksikkö
Niittypolun tiimissä ottaisimme mielellään vastaan uusia työkavereita, joilla on intoa ja taitoa työskennellä kanssamme perheiden parissa!
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Humana?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.