Erityisen osallisuuden tuen ohjaaja, Humana Avopalvelut Varsinais-Suomi
Etsitkö työtä, jossa voit aidosti mahdollistaa toisen ihmisen osallisuuden, vuorovaikutuksen ja omannäköisen elämän – myös silloin, kun hän tarvitsee vahvaa ohjausta ja tukea? Tule erityisen osallisuuden tuen ohjaajaksi Humanaan Varsinais-Suomen alueelle!
Haemme jatkuvasti uusia osaajia hyvinvaikuttajiksi mukaan Humanaan!
Erityinen osallisuuden tuki on tarkoitettu eri ikäisille, suppealle joukolle vammaisia henkilöitä, joiden osallisuuden toteutuminen ja tukeminen on erityisen haastavaa. Asiakkailla voi olla oppimiskyvyn, kommunikaation ja vuorovaikutuksen ongelmia sekä käyttäytymisen haasteita. Asiakkaat käyttävät usein erilaisia kommunikaatioon liittyviä apuvälineitä tai menetelmiä. Erityisen osallisuuden tuen saajilla voi olla muitakin vamman tai pitkäaikaisen sairauden aiheuttamia fyysisiä, kognitiivisia, psyykkisiä, sosiaalisia tai aisteihin liittyviä toimintarajoitteita. Asiakkailla voi olla käytössään erilaisia liikkumisen ja muita apuvälineitä. Heillä voi olla suurtakin avuntarvetta suoriutuakseen jokapäiväisistä toiminnoistaan.
Millainen työ sinua odottaa?
Erityisen osallisuuden tuen ohjaajana pääset tukemaan vammaisen henkilön osallisuutta ja toimijuutta yksilöllisellä, asiakkaan tarpeiden ja toivomusten mukaisella tavalla. Työ on vuorovaikutuksen tukemista, mielekkään tekemisen mahdollistamista ja yhteisölliseen elämään osallistumisen edistämistä – myös silloin, kun asiakas ei pysty itsenäisesti tai tuettuna ilmaisemaan tahtoaan avun sisällöstä.
Työssä korostuu ohjauksen, havainnoinnin ja vuorovaikutuksen rooli. Työntekijä etsii, kokeilee ja ehdottaa toimintaa yhdessä asiakkaan kanssa ja huolehtii siitä, että asiakkaan oma tahto selvitetään aina niin pitkälle kuin mahdollista hänen kommunikointikeinojensa avulla.
Erityinen osallisuuden tuki on tarkoitettu ensisijaisesti kodin ulkopuoliseen toimintaan, mutta sitä voidaan toteuttaa myös asiakkaan kotona silloin, kun se on hänen toivomustensa tai etunsa mukaista. Työntekijänä tuet asiakkaan vuorovaikutusta, sosiaalisia suhteita ja kommunikointia sekä mahdollistat osallistumisen vapaa-ajan toimintaan, harrastuksiin, tapahtumiin ja arjen tekemiseen. Suunnittelet ja muokkaat toimintaa asiakkaalle sopivaksi ja autat häntä löytämään uusia, mielekkäitä kokemuksia. Tehtävänäsi on turvata vammaisen henkilön oikeus olla aktiivinen toimija. Työhön voi sisältyä myös pieniä itsehoidollisia toimenpiteitä.
Tehtävä on määräaikainen tuntityö. Työtä tehdään joustavasti asiakkaiden tarpeiden mukaisesti arkisin ja viikonloppuisin. Voit työskennellä yhden tai useamman asiakkaan kanssa ja tuntimäärä vaihtelee asiakkaasta riippuen. Työ sopii mainiosti esimerkiksi opintojen oheen tai lisäansioiksi.
Minkälaista henkilöä olemme etsimässä?
Odotamme sinulta lähihoitajan tutkintoa (Valviran rekisteröintiä) sekä aikaisempaa kokemusta (moni)vammaisten kanssa työskentelystä sekä aitoa kiinnostusta vammaistyötä ja avustamista kohtaan. Sinulla on halu tukea asiakkaan omannäköistä elämää, toimien hänen ohjeidensa mukaisesti ja kunnioittaen hänen itsemääräämisoikeuttaan.
Odotamme sinulta myös hyviä vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta, positiivista asennetta sekä rohkeutta ja innokkuutta astua uusiin tilanteisiin. Itsenäisen työn vuoksi tehtävässä menestyminen vaatii myös joustavaa ja itseohjautuvaa työotetta sekä avointa asennetta. Lisäksi sitoudut Humanan yhteisiin arvoihin: sitoutuminen, vastuullisuus sekä kohtaaminen ja ilo.
Asiakkaamme sijaitsevat eri puolilla Varsinais-Suomea, joten ajokortti ja mahdollisuus käyttää omaa autoa on toivottavaa. Tehtävässä edellytetään riittävää suomen kielen taitoa. Eduksi katsomme myös voimassa olevan hätäensiapukoulutuksen ja kokemuksen lääkehoidosta.
Tehtävään valittavilta henkilöiltä odotamme tartuntatautilain mukaista rokotesuojaa. Valitun henkilön on esitettävä työnantajalle lasten ja vammaisten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote.
Mitä meillä on tarjota sinulle?
- Humana on innovatiivinen, kehittyvä, iso ja turvallinen työnantaja, jolla on hyvä työnantajamaine. Humanalla asiakas kohdataan aina arvostaen ja toiminta on osallistavaa, avointa sekä läpinäkyvää.
- Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia tarjoamalla kattavan perehdytyksen uuteen tehtävääsi sekä tiiminjohtajan tuen.
- Humanasta saat itsellesi arvovastuullisen työnantajan. Uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme hyvinvaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. Olemme ylpeitä arvoistamme: sitoutuminen, vastuullisuus sekä kohtaaminen ja ilo.
Voit lukea lisää Humanassa työskentelystä ja hyvinvaikuttajistamme täältä.
Palkkaus
Tehtävän palkkaus on yksityisen sosiaalipalvelualan TES:in mukainen G20C, eli 14,82 - 16,03 euroa/h riippuen aiemmasta soveltuvasta kokemuksestasi.
Kiinnostuitko? Täytä hakemus nyt!
Tartu tilaisuuteen ja hae helposti verkkosivuillamme. Käymme hakemuksia läpi etsiessämme uusia ohjaajia asiakkaillemme. Olemme yhteydessä sinuun, mikäli meillä olisi mahdollisesti juuri sinulle sopiva asiakkuus tarjolla!
Lisätietoja tehtävästä antaa tiiminjohtaja Janna Aksela p. 050 571 6028 tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@humana.fi.
Huomioithan, että tietoturvasyistä emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse. Jätä oma hakemuksesi suoraan hakulinkkimme kautta.
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 2 700. Autamme ja tuemme 7 000 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
- Uramahdollisuus
- Lähihoitajat
- Rooli
- Työ vammaisten parissa
- Sijainnit
- Turku, Avopalvelut Varsinais-Suomi
Turku, Avopalvelut Varsinais-Suomi
Miksi Humana?
Visiomme mukaan jokaisella on oikeus hyvään elämään. Meillä tämä tarkoittaa niin asiakkaiden kuin työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä työ- ja vapaa-ajan tasapainoa. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia laajoilla eduillamme, kuten tarjoamalla liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (400 €/vuosi) sekä laajan yksityisen työterveyshuollon. Lue lisää eduistamme täältä.
Uudistamme rohkeasti
Meillä olet tervetullut hyödyntämään uniikkia persoonaasi ja vahvuuksiasi. Uskomme että menestyksen salaisuus piilee yhteistyössä ja olemme ilolla tukemassa ammattitaitosi kasvamista. Koulutamme henkilöstöämme kattavasti. Toivomme, että viihdyt kanssamme pitkään.
Moderni johtaminen
Panostamme moderniin johtamiseen ja hyvään esihenkilötyöhön. Koulutamme esihenkilöitämme muun muassa pitkän esihenkilövalmennuksen tuella. Kehitämme aktiivisesti uusia, vaikuttavampia toimintamalleja. Olemme hyvinvaikuttajia!
Humana yrityksenä
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään – ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Haluatko sinäkin, että jäämme toistemme mieleen? Verkostoitu kanssamme – olemme mahdollisesti yhteydessä kiinnostavista työpaikoista myöhemmin. Voit myös seurata avoimia työpaikkojamme aktiivisesti urasivuiltamme.
Työskenteletkö jo yrityksessä Humana?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.