Vastaava ohjaaja, Lastensuojeluyksikkö Sähäkkä Oulainen
Haemme lastensuojeluyksikkö Sähäkkään vastaavaa ohjaajaa (esihenkilö) toteuttamaan kanssamme turvallista ja laadukasta lastensuojelutyötä!
Millainen työ sinua odottaa?
Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Työtä tehdään pääsääntöisesti arkipäivisin, mutta työhön kuuluu myös satunnaisia iltavuoroja. Työn alkamisesta sovimme yhdessä kanssasi.
Vastaavavana ohjaajana työsi on arjen johtamistyötä. Vastuullasi on ensisijaisesti johtaa lasten asiakasprosesseja ja yksikön arkea sekä toimia lähiesiesihenkilönä tiimissäsi. Meillä arvostetaan läsnäolevaa johtamisotetta. Tehtävään kuuluu yksikönjohtajan sijaistaminen, yksikönjohtajan ollessa lomalla.
Meillä saat tehdä työtä omalla persoonallasi ja hyödyntää monipuolisesti omaa osaamistasi sekä kiinnostuksen kohteitasi työssäsi. Työnkuvassa otamme huomioon jokaisen omat erityisosaamisalat ja motivaatiotekijät. Arjen puuhissa jokaisen työntekijän vahvuudet yhdistyvät.
Eettiset toimintatavat ovat meille Humanassa äärimmäisen tärkeitä ja visiomme on: jokaisella on oikeus hyvään elämään. Haluamme, että lapsi kokee osallisuuden tunnetta ja tulee kuulluksi, joten lapsi otetaan aina aktiiviseksi osaksi mukaan oman elämänsä päätöksentekoon.
Sinua odottaa ammattitaitoinen ja suurella sydämellä työskentelevä tiimi. Moniammatillinen henkilöstömme koostuu mm. sosionomeista, sairaanhoitajista, lähihoitajista ja nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajista. Lähimmät kollegat työryhmäsi lisäksi ovat naapuriyksikön vastaava ohjaaja Sonja sekä vastaavien ohjaajien esihenkilö, lastensuojeluyksikkö Sähäkän yksikönjohtaja Marjut, joiden kanssa tulet tekemään tiivistä päivittäistä yhteistyötä.
Lastensuojeluyksikkö Sähäkkä, tarjoaa kodinomaisen ja turvallisen kasvuympäristön lapsille, joilla on arjen haasteita ja psyykkistä oireilua.
Tehtävän palkkaus on Yksityisen sosiaalipalvelualan TESin mukainen.
Voit lukea lisää Humanassa työskentelystä ja hyvinvaikuttajistamme täältä.
Mitä odotamme sinulta?
Odotamme sinulta sosiaali- tai terveysalan AMK-tutkintoa (esim. sosionomi, sairaanhoitaja tai yhteisöpedagogi). Lisäksi odotamme sinulta vähintään kahden vuoden kokemusta lastensuojelun sijaishuollosta sekä esihenkilökoulutusta tai riittävää kokemusta esihenkilötyöstä.
Lisäksi arvostamme avarakatseisuutta ja innokkuutta alati kehittyvää lastensuojelun työkenttää kohtaan. Toivomme sinulta löytyvän myös hyvät organisointi-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä positiivinen, kannustava ja joustava työote.
Huomioithan, että tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.
Tehtävä edellyttää tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa.
Mitä tarjoamme sinulle?
Pääset mukaan mielettömään työtiimiin, jossa arvostamme energistä työotetta, iloa, ystävällisyyttä ja aitoa halua tehdä vaikuttavaa työtä lasten, nuorten ja heidän perheidensä eteen.
Tulemme tekemään kaikkemme sen eteen, että työympäristö olisi mahdollisimman mukava ja ilmapiiri hyvä. Sinua odottavat mainiot ja asialleen omistautuneet työkaverit ja aito tekemisen meininki.
Tarjoamme sinulle antoisan työn, jossa voit hyödyntää monipuolisesti omaa osaamistasi. Lupaamme esihenkilön ja työkavereiden vankan tuen sekä viihtyisän työympäristön.
Lisäksi tarjoamme sinulle:
Koemme Humanassa erittäin tärkeänä tukea henkilöstömme kehittymistä ja uramahdollisuuksia. Omien kattavien sisäisten kouluttautumismahdollisuuksiemme lisäksi voimme neuvotella palkallisista koulutusvapaista sekä työnantajan osallistumisesta koulutuksesi kustannuksiin. Osaamisemme vahvistaminen on meidän kaikkien etu!
Humanan työntekijänä olet oikeutettu kattavaan työterveyshuoltoon.
Epassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu on Humanassa 400 euroa vuodessa (työaikaehdon täyttyessä). Tällä edulla hankit heittämällä teatteriliput ja kuntosalikortit, tai piipahdat vaikkapa suuhygienistillä!
Humanasta saat itsellesi arvovastuullisen työnantajan. Uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme hyvinvaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. Olemme ylpeitä arvoistamme: sitoutuminen, vastuullisuus sekä kohtaaminen ja ilo.
Lue lisää eduistamme täältä!
Seuraavaksi olisi hienoa kuulla sinusta!
Tartu tilaisuuteen ja hae helposti verkkosivuillamme viimeistään 25.1.2026. Haastattelemme hakijoita jo hakuajan puitteissa, ja valinta tehdään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön johtaja Marjut Öljymäki p. 044 741 2264 tai sähköpostilla marjut.oljymaki@humana.fi.
Huomioithan, että tietoturvasyistä emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse. Jätä oma hakemuksesi suoraan hakulinkkimme kautta.
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 2 700. Autamme ja tuemme 7 000 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
- Uramahdollisuus
- Esihenkilö- ja johtotehtävät
- Rooli
- Työ lastensuojelupalveluissa
- Sijainnit
- Oulainen, Sähäkkä Oulainen
Oulainen, Sähäkkä Oulainen
Miksi Humana?
Visiomme mukaan jokaisella on oikeus hyvään elämään. Meillä tämä tarkoittaa niin asiakkaiden kuin työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä työ- ja vapaa-ajan tasapainoa. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia laajoilla eduillamme, kuten tarjoamalla liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (400 €/vuosi) sekä laajan yksityisen työterveyshuollon. Lue lisää eduistamme täältä.
Uudistamme rohkeasti
Meillä olet tervetullut hyödyntämään uniikkia persoonaasi ja vahvuuksiasi. Uskomme että menestyksen salaisuus piilee yhteistyössä ja olemme ilolla tukemassa ammattitaitosi kasvamista. Koulutamme henkilöstöämme kattavasti. Toivomme, että viihdyt kanssamme pitkään.
Moderni johtaminen
Panostamme moderniin johtamiseen ja hyvään esihenkilötyöhön. Koulutamme esihenkilöitämme muun muassa pitkän esihenkilövalmennuksen tuella. Kehitämme aktiivisesti uusia, vaikuttavampia toimintamalleja. Olemme hyvinvaikuttajia!
Humana yrityksenä
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään – ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Haluatko sinäkin, että jäämme toistemme mieleen? Verkostoitu kanssamme – olemme mahdollisesti yhteydessä kiinnostavista työpaikoista myöhemmin. Voit myös seurata avoimia työpaikkojamme aktiivisesti urasivuiltamme.
Työskenteletkö jo yrityksessä Humana?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.