Vastaava ohjaaja, Lastensuojeluyksikkö Puro 1
Haemme vastaavaa ohjaajaa Lastensuojeluyksikkö Puro1:seen Luoto-toimipisteeseen Mustasaareen
Humanan lastensuojelupalveluille yhteinen kuvaava tekijä on asiakaslähtöisyys. Uskomme, että jokaisen perheen ja lapsen haasteet ovat ratkaistavissa oikea-aikaisella ja tarpeen mukaisella tuella, hoidolla ja kasvatuksella. Toiminnassamme korostuu vastuullisuus, inhimillisyys ja yksilöllisyyden kunnioittaminen. Meillä jokainen työntekijämme on hyvinvaikuttaja ja elämänarvon kasvattaja.
Millainen työ sinua odottaa?
Tehtävä on kokoaikainen ja vakituinen. Työaika painottuu virka-aikaan, mutta työhön kuuluu myös satunnaisia iltavuoroja. Sovimme työn alkamisesta yhdessä kanssasi.
Mustasaaressa sijaitseva vaativan laitoshoidon yksikkö Puro1 sisältää kaksi toimipistettä: Silta ja Luoto. Molemmat toimipisteet ovat kuusi paikkaisia. Yksi tärkeimmistä periaatteista meille on sijaishuoltokierteen katkaiseminen ja löytää vakauttavat tekijät lapsen arkeen. Haluamme tarjota lapselle paikan, jossa hän saa kokea tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Puro 1 on muuttanut uusiin aistiystävällisiin tiloihin marraskuussa 2024.
Vastaavana ohjaajana (esihenkilö) työsi on arjen johtamistyötä. Vastuullasi on ensisijaisesti johtaa lasten asiakasprosesseja ja yksikön arkea sekä huolehtia yksikön tarkoituksenmukaisesta työvuorosuunnittelusta. Työhön kuuluu myös henkilöstöjohtaminen. Meillä arvostetaan läsnä olevaa johtamisotetta.
Lähimmät kollegat työryhmäsi lisäksi ovat saman katon alla sijaitsevan toimipiste Sillan vastaava ohjaaja sekä vastaavien ohjaajien esihenkilö, lastensuojeluyksikkö Puro1:sen yksikönjohtaja Noora, joiden kanssa tulet tekemään tiivistä päivittäistä yhteistyötä. Lisäksi meillä on upea, sitoutunut moniammatillinen työyhteisö tukenasi. Tule rakentamaan kanssamme turvallista, modernia ja laadukasta lastensuojelutyötä!
Meillä saat tehdä työtä omalla persoonallasi ja hyödyntää monipuolisesti omaa osaamistasi sekä kiinnostuksen kohteitasi työssäsi. Työnkuvassa otamme huomioon jokaisen omat erityisosaamisalat ja motivaatiotekijät.
Tehtävän palkkaus Yksityisen sosiaalipalvelualan TESin mukainen.
Lue lisää Humanassa työskentelystä täältä!
Minkälaista henkilöä etsimme?
Odotamme sinulta:
● sosiaali- tai terveysalan AMK- tai YAMK-tutkintoa (sosionomi AMK/YAMK)
● aikaisempaa kokemusta lastensuojelutyöstä
● katsomme eduksi, jos sinulla on vähintään 2 vuotta johtamiskokemusta ja/tai johtamiskoulutus
Arvostamme:
● työkokemusta lasten ja nuorten psykiatrisesta hoitotyöstä
● vahvaa ammattitaitoa, kohtaamisen taitoja, empatiaa, yhteistyötaitoja sekä joustavaa työotetta
● Traumaosaamista
Miksi tarttua tähän tilaisuuteen?
Pääset mukaan työtiimiin, jossa arvostamme energistä työotetta, iloa, ystävällisyyttä ja aitoa halua tehdä vaikuttavaa työtä lasten, nuorten ja heidän perheidensä eteen. Lupaamme esihenkilön ja työkavereiden rajattoman tuen sekä viihtyisän työympäristön.
Tarjoamme sinulle antoisan työn, jossa voit hyödyntää monipuolisesti omaa osaamistasi. Yksikkömme vahvuuksia ovat mm. loistava työyhteisö, joustava työajan suunnittelu sekä säännöllinen työnohjaus.
Mitä tarjoamme sinulle?
● Tarjoamme sinulle kokeneen, moniammatillisen tiimin sekä esihenkilön tuen.
● Koemme Humanassa erittäin tärkeänä tukea henkilöstömme kehittymistä ja uramahdollisuuksia. Omien kattavien sisäisten kouluttautumis mahdollisuuksiemme lisäksi voimme neuvotella palkallisista koulutusvapaista sekä työnantajan osallistumisesta koulutuksesi kustannuksiin. Osaamisemme vahvistaminen on meidän kaikkien etu!
● Humanan työntekijänä olet oikeutettu kattavaan työterveyshuoltoon.
● Epassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu on Humanassa 400 euroa vuodessa (työaikaehdon täyttyessä). Tällä edulla hankit heittämällä teatteriliput ja kuntosalikortit, tai piipahdat vaikkapa suuhygienistillä.
● Humanasta saat itsellesi arvovastuullisen työnantajan. Uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme hyvinvaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. Olemme ylpeitä arvoistamme: sitoutuminen, vastuullisuus sekä kohtaaminen ja ilo.
Lue lisää eduistamme täältä!
Seuraavaksi haluaisimme kuulla sinusta!
Tartu tilaisuuteen ja lähetä hakemuksesi viimeistään 8.2.2026. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
Huomioithan, että tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönjohtaja Noora Heikkinen p. 0453250888 tai sähköpostilla noora.heikkinen@humana.fi.
Huomioithan, että tietoturvasyistä emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse. Jätä oma hakemuksesi suoraan hakulinkkimme kautta.
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 2 700. Autamme ja tuemme 7 000 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
- Uramahdollisuus
- Esihenkilö- ja johtotehtävät
- Rooli
- Työ lastensuojelupalveluissa
- Sijainnit
- Mustasaari, Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro
Mustasaari, Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro
Miksi Humana?
Visiomme mukaan jokaisella on oikeus hyvään elämään. Meillä tämä tarkoittaa niin asiakkaiden kuin työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä työ- ja vapaa-ajan tasapainoa. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia laajoilla eduillamme, kuten tarjoamalla liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (400 €/vuosi) sekä laajan yksityisen työterveyshuollon. Lue lisää eduistamme täältä.
Uudistamme rohkeasti
Meillä olet tervetullut hyödyntämään uniikkia persoonaasi ja vahvuuksiasi. Uskomme että menestyksen salaisuus piilee yhteistyössä ja olemme ilolla tukemassa ammattitaitosi kasvamista. Koulutamme henkilöstöämme kattavasti. Toivomme, että viihdyt kanssamme pitkään.
Moderni johtaminen
Panostamme moderniin johtamiseen ja hyvään esihenkilötyöhön. Koulutamme esihenkilöitämme muun muassa pitkän esihenkilövalmennuksen tuella. Kehitämme aktiivisesti uusia, vaikuttavampia toimintamalleja. Olemme hyvinvaikuttajia!
Humana yrityksenä
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään – ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Haluatko sinäkin, että jäämme toistemme mieleen? Verkostoidu kanssamme – olemme mahdollisesti yhteydessä kiinnostavista työpaikoista myöhemmin. Voit myös seurata avoimia työpaikkojamme aktiivisesti urasivuiltamme.
Työskenteletkö jo yrityksessä Humana?
Rekrytoidaan yhdessä seuraava kollegasi.