Vastaava ohjaaja (sosionomi), Lastensuojeluyksikkö Arjen Sydän
Haluaisitko olla mukana toteuttamassa turvallista ja laadukasta lastensuojelutyötä osaavien ammattilaisten kanssa? Haluaisitko työn, jossa pääset hyödyntämään omia vahvuuksiasi?
Haemme vastaavaa ohjaajaa huipputiimiimme Lastensuojeluyksikkö Arjen Sydämeen Siuntioon!
Humanan lastensuojelupalveluille yhteinen kuvaava tekijä on asiakaslähtöisyys. Uskomme, että jokaisen perheen ja lapsen haasteet ovat ratkaistavissa oikea-aikaisella ja tarpeen mukaisella tuella, hoidolla ja kasvatuksella. Toiminnassamme korostuu vastuullisuus, inhimillisyys ja yksilöllisyyden kunnioittaminen. Meillä jokainen työntekijämme on hyvinvaikuttaja ja elämänarvon kasvattaja.
Millainen työ sinua odottaa?
Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Työtä tehdään pääsääntöisesti arkipäivisin, mutta työhön kuuluu myös satunnaisia iltavuoroja. Työn alkamisesta sovimme yhdessä kanssasi.
Vastaavana ohjaajana työnkuvaasi kuuluu hallinnollisia vastuualueita, yksikön kasvatustyöstä vastaaminen yhdessä omaohjaajien ja yksikönjohtajan kanssa, toiminnan suunnittelu, kehittäminen ja organisointi sekä työyhteisön tukena oleminen. Pyrimme huomioimaan omat erityisosaamisalasi ja motivaatiotekijäsi työnkuvassasi.
Vastaavana ohjaajana osallistut nuoren hoidon ja kasvatuksen arviointiin sekä tuet ja kannustat lapsia ja nuoria arjen haasteissa. Työn lähtökohtana on asiakkaan kuuleminen, kunnioittava kohtelu sekä osallisuuden tukeminen. Työtä tehdään aina tiiviissä yhteistyössä huoltajien, lähiverkoston, koulutoimen ja sosiaaliviranomaisten kanssa. Arjella on yksikössämme tärkeä kuntouttava merkitys – arjen toimintoja ohjaavat tutut ja turvaa tuovat struktuurit ja aidosti läsnäolevat turvalliset aikuiset.
Eettiset toimintatavat ovat meille Humanassa äärimmäisen tärkeitä ja visiomme on: jokaisella on oikeus hyvään elämään. Haluamme, että lapsi kokee osallisuuden tunnetta ja tulee kuulluksi, joten lapsi otetaan aina aktiiviseksi osaksi mukaan oman elämänsä päätöksentekoon.
Humanan Arjen Sydän on erityistason lastensuojeluyksikkö, jossa jokainen lapsi kohdataan ainutlaatuisena ja rakastettuna yksilönä. Henkilöstömme on koulutettu vastaamaan erityisesti neuropsykiatrisiin haasteisiin, häiriökäyttäytymiseen sekä kiintymyssuhde- ja traumaoireisten lasten tarpeisiin. Arjen Sydämessä pääset työskentelemään osana sitoutunutta ja moniammatillista työryhmää, jolla on pitkä lastensuojelun työkokemus.
Voit lukea lisää Humanassa työskentelystä ja hyvinvaikuttajistamme täältä.
Palkkaus
Tehtävän palkkaus on yksityisen sosiaalipalvelualan TESin mukainen ja sijoittuu 2978,31-3378,61 euroa/kk välille, riippuen aiemmasta soveltuvasta työkokemuksestasi. Palkan päälle maksetaan Yksityisen sosiaalipalvelualan TES:in mukaiset lisät vuorotyöstä.
Mitä me tarjoamme sinulle?
Pääset mukaan toimivaan työtiimiin, jossa arvostamme energistä työotetta, hyvää paineensietokykyä sekä iloa, ystävällisyyttä ja aitoa halua tehdä vaikuttavaa työtä lasten ja heidän perheidensä kanssa.
Tarjoamme sinulle antoisan työn, jossa voit hyödyntää monipuolisesti omaa osaamistasi. Lupaamme esihenkilön ja työkavereiden tuen sekä viihtyisän työympäristön.
Lisäksi tarjoamme sinulle:
Kattavan perehdytyksen ja säännöllisen työnohjauksen
Koulutusmahdollisuuksia, muun muassa. DKT:n hyödyntäminen lastensuojelussa
Epassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu on Humanassa 400 euroa vuodessa (työaikaehdon täyttyessä). Tällä edulla hankit helposti teatteriliput ja kuntosalikortit, tai piipahdat vaikkapa suuhygienistillä!
Humanasta saat itsellesi arvovastuullisen työnantajan. Uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme hyvinvaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. Olemme ylpeitä arvoistamme: sitoutuminen, vastuullisuus sekä kohtaaminen ja ilo.
Lue lisää eduistamme täältä.
Mitä odotamme sinulta?
Odotamme sinulta sosionomin AMK-tutkintoa. Lisäksi edellytämme ajokorttia sekä hygieniapassia. Sinulla on jo vahvaa kokemusta lastensuojelutyöstä sekä neurokirjon ja traumatyön osaamista.
Työn onnistuminen edellyttää empatiakykyä, monipuolisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä hyvää organisointikykyä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin aito halu tehdä töitä lasten ja nuorten parissa. Olet vastuuntuntoinen, kehittämismyönteinen ja ammatillinen toimija, jolla on hyvä paineensietokyky sekä erinomaiset kohtaamistaidot.
Katsomme eduksi ensiapukoulutuksen, lääkehoidon koulutuksen sekä erilaiset ammatilliset lisäkoulutukset.
Huomioithan, että tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote.
Valitulla henkilöllä tulee olla hankittuna sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikortti työsuhteen alkaessa.
Kiinnostuitko? Seuraavaksi olisi hienoa kuulla sinusta!
Tartu tilaisuuteen ja lähetä hakemuksesi viimeistään 26.4.2026. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana, joten laitathan oman hakemuksesi nopeasti.
Lisätietoja tehtävästä antaa vastaava ohjaaja Camilla Hellström, puh. 0401876927
Tietoturvasyistä emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse. Jätä oma hakemuksesi suoraan hakulinkkimme kautta.
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 2 700. Autamme ja tuemme 7 000 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
- Uramahdollisuus
- Sosionomit
- Rooli
- Työ lasten ja nuorten parissa
- Sijainnit
- Lappers, Pienryhmäkoti Arjen Sydän
Lappers, Pienryhmäkoti Arjen Sydän
Miksi Humana?
Visiomme mukaan jokaisella on oikeus hyvään elämään. Meillä tämä tarkoittaa niin asiakkaiden kuin työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä työ- ja vapaa-ajan tasapainoa. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia laajoilla eduillamme, kuten tarjoamalla liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (400 €/vuosi) sekä laajan yksityisen työterveyshuollon. Lue lisää eduistamme täältä.
Uudistamme rohkeasti
Meillä olet tervetullut hyödyntämään uniikkia persoonaasi ja vahvuuksiasi. Uskomme että menestyksen salaisuus piilee yhteistyössä ja olemme ilolla tukemassa ammattitaitosi kasvamista. Koulutamme henkilöstöämme kattavasti. Toivomme, että viihdyt kanssamme pitkään.
Moderni johtaminen
Panostamme moderniin johtamiseen ja hyvään esihenkilötyöhön. Koulutamme esihenkilöitämme muun muassa pitkän esihenkilövalmennuksen tuella. Kehitämme aktiivisesti uusia, vaikuttavampia toimintamalleja. Olemme hyvinvaikuttajia!
Humana yrityksenä
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään – ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Haluatko sinäkin, että jäämme toistemme mieleen? Verkostoidu kanssamme – olemme mahdollisesti yhteydessä kiinnostavista työpaikoista myöhemmin. Voit myös seurata avoimia työpaikkojamme aktiivisesti urasivuiltamme.