Ohjaaja, Lastensuojeluyksikkö Metsätähti
Meillä Metsätähdessä elämme aidosti mukana lasten ja nuorten arjessa. Tule kanssamme tekemään arvokasta työtä opintovapaan sijaisuuteen. Kohtaamme aidosti, olemme läsnä ja iloitsemme yhdessä.
Meillä Metsätähdessä elämme yhdessä lasten ja nuorten kanssa heidän ainutkertaisia elämänvaiheita. Nyt meillä olisi paikka juuri sinulle päästä tulemaan osaksi huippu tiimiä, missä meillä ohjaajilla on aito halu luoda itsensä näköistä tulevaisuutta meidän lapsille ja nuorille.
Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsän Metsätähti on 7- paikkainen lastensuojelun erityisyksikkö. Yksikkö sijaitsee luonnon läheisyydessä Lohjan Muijalassa. Tarjoamme meille sijoitetuille lapsille ja nuorille kodinomaisen ja turvallisen ympäristön asua. Olemme erikoistuneet käytöksellään vahvasti oireilevien, kiintymyssuhteissaan traumatisoituneiden ja psyykkisesti oireilevien lasten hoitoon ja kasvatukseen. Lisäksi arjessamme näkyy vahvasti erilaiset nepsy-haasteet. Työskentelymme pohjautuu vahvasti suhdeperustaisuuteen ja tärkeitä arvojamme ovat aito kohtaaminen, läsnäolo ja ilo. Nyt haemme joukkoomme iloista ammattilaista opintovapaan sijaisuuteen ajalle 1.6.2026-27.12.2026 70% työajalla.
Millainen työ sinua odottaa?
Ohjaajana tuet ja kannustat lapsia ja nuoria arjen haasteissa sekä osallistut lapsen hoidon ja kasvatuksen arviointiin. Arjessa olet lapsille ja nuorille turvallinen ja luotettava aikuinen, joka huolehtii heidän perustarpeistaan. Työn lähtökohtana on asiakkaan kuuleminen, kunnioittava kohtelu sekä osallisuuden tukeminen. Työtä tehdään aina tiiviissä yhteistyössä huoltajien, lähiverkoston, koulutoimen, hoitotahon ja sosiaaliviranomaisten kanssa. Työ on kolmivuorotyötä ja palkkaus on yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n palkkaluokkien G22-24 mukaisesti (2460,27-2990,35€).
Sinua odottaa työ, missä yksikään päivä ei koskaan ole samanlainen! Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn, joka mahdollistaa ammatillisen kasvusi. Sinun tukenasi on paikalla oleva lähiesihenkilö ja moniammatillinen työryhmä. Meillä ei tarvitse osata kaikkea heti, vaan me perehdytämme sinut työhön.
Voit lukea lisää Humanassa työskentelystä ja hyvinvaikuttajistamme täältä.
Millaista työkaveria olemme hakemassa?
Odotamme sinulta sosiaali- tai terveysalan tutkintoa (lähihoitaja, sosionomi, yhteisöpedagogi tai sairaanhoitaja).
Arvostamme aikaisempaa kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä, erityisesti kokemusta lastensuojelutyöstä, lasten ja nuorten psykiatrisesta hoitotyöstä sekä muusta lasten hoito- ja kasvatustyöstä. Myös psykiatrian ja kehitysvammatyön osaamisesta on hyötyä tässä työssä.
Huomioithan, että tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote.
Valitulla henkilöllä tulee olla hankittuna sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikortti työsuhteen alkaessa. Ei koske henkilöitä, joiden tehtävissä ei edellytetä ammattihenkilörekisteriin rekisteröitymistä (Terhikki, Suosikki).
Miksi töihin Humanalle?
Meillä on jokaisella työntekijällä mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja hyödyntää omia vahvuuksia työssä. Työvuorosuunnittelussa huomioimme jokaisen henkilökohtaisia tarpeita ja pyrimme hyvällä työvuorosuunnittelulla mahdollistamaan työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen sekä hyvän palautumisen työstä.
Haluamme olla työryhmänä aidosti asiakkaitamme varten ja rakentaa yhdessä toimivaa arkea, missä on hyvä ja turvallinen olla.
Henkilöstön hyvinvointia tuemme muun muassa tarjoamalla:
Humanan työntekijänä olet oikeutettu kattavaan työterveyshuoltoon.
Humanasta saat itsellesi arvovastuullisen työnantajan. Uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme hyvinvaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. Olemme ylpeitä arvoistamme: sitoutuminen, vastuullisuus sekä kohtaaminen ja ilo.
Lue lisää eduistamme täältä.
Kiinnostuitko? Seuraavaksi olisi hienoa kuulla sinusta
Tartu tilaisuuteen ja hae helposti verkkosivuillamme viimeistään 10.5.2026 Haastattelemme hakijoita jo hakuajan puitteissa, ja valinta tehdään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönjohtaja Nina Nieminen p. 0440784442 tai nina-maria.nieminen@humana.fi
Huomioithan, että tietoturvasyistä emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse. Jätä oma hakemuksesi suoraan hakulinkkimme kautta.
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 2 300. Autamme ja tuemme 5 000 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
- Uramahdollisuus
- Sosionomit
- Rooli
- Työ lasten ja nuorten parissa
- Sijainnit
- Lohja, Lastensuojeluyksikkö Metsätähti
Lohja, Lastensuojeluyksikkö Metsätähti
Miksi Humana?
Visiomme mukaan jokaisella on oikeus hyvään elämään. Meillä tämä tarkoittaa niin asiakkaiden kuin työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä työ- ja vapaa-ajan tasapainoa. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia laajoilla eduillamme, kuten tarjoamalla liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (400 €/vuosi) sekä laajan yksityisen työterveyshuollon. Lue lisää eduistamme täältä.
Uudistamme rohkeasti
Meillä olet tervetullut hyödyntämään uniikkia persoonaasi ja vahvuuksiasi. Uskomme että menestyksen salaisuus piilee yhteistyössä ja olemme ilolla tukemassa ammattitaitosi kasvamista. Koulutamme henkilöstöämme kattavasti. Toivomme, että viihdyt kanssamme pitkään.
Moderni johtaminen
Panostamme moderniin johtamiseen ja hyvään esihenkilötyöhön. Koulutamme esihenkilöitämme muun muassa pitkän esihenkilövalmennuksen tuella. Kehitämme aktiivisesti uusia, vaikuttavampia toimintamalleja. Olemme hyvinvaikuttajia!
Humana yrityksenä
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään – ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Haluatko sinäkin, että jäämme toistemme mieleen? Verkostoidu kanssamme – olemme mahdollisesti yhteydessä kiinnostavista työpaikoista myöhemmin. Voit myös seurata avoimia työpaikkojamme aktiivisesti urasivuiltamme.